Eurooppaneuvos Erkki Liikanen puhuu mieluummin ruotsalaiseen tapaan menokehyksistä kuin velkajarrusta, mutta se käy selväksi, että mekanismi on tervetullut. Samoin kuin EU-komission Suomelle valmistelema liiallisen alijäämän menettely, sillä tarkkailuluokka on herätys.
Jari Korkin haastateltava on nykyisin muun muassa ajatuspaja Bruegelin johtokunnan puheenjohtaja, mutta haastattelun jo päätyttyä paljastuu yllätys. Tasavallan presidentti on kesken tallennuksen nimittänyt Liikasen ensimmäiseksi eurooppaneuvokseksi.
Jakso on kuvattu 28.11.2025
Vieraana:
Erkki Liikanen, eurooppaneuvos
Suomen julkinen talous on joutumassa Euroopan komission liiallisen alijäämämenettelyn kohteeksi eli niin sanotulle tarkkailuluokalle. Erkki Liikasen mukaan tilannetta ei pidä dramatisoida, mutta se on syytä ottaa vakavana herätyksenä, sillä Suomen velka-aste on noussut merkittävästi aiempien kriisien, kuten koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan, seurauksena. Liikanen ei innostu mekaanisesta, vuosikymmenten päähän ulottuvasta “velkajarrusta”, koska pitkällä aikavälillä ennusteet menettävät merkityksensä. Sen sijaan hän kannattaa Ruotsin mallin mukaisia poliittisia menokehyksiä, joissa hallitus ja oppositio sitoutuisivat yhdessä talouden raameihin yli vaalikausien. Tämä toisi talouspolitiikkaan uskottavuutta ja konkretiaa, mutta jättäisi silti tilaa poliittisille arvovalinnoille kehysten sisällä.
Geopoliittinen tilanne on muuttunut radikaalisti kylmän sodan jälkeisestä optimismista. Liikanen toteaa, että Francis Fukuyaman ennuste “historian lopusta” oli väärä, ja maailma on siirtynyt kaksinapaisuudesta uuteen, epävakaaseen vaiheeseen. Hän on huolestunut Yhdysvaltojen sisäisestä kehityksestä, erityisesti oikeusvaltioperiaatteiden haastamisesta ja protektionismista, jotka poikkeavat maan perinteisestä roolista kansainvälisten instituutioiden tukijana. Euroopan on pysyttävä lujana oikeusvaltioperiaatteissa, minkä vuoksi esimerkiksi Unkarin kehitykseen on puututtu; EU-laajentumisen ehtona on aina ollut demokratian ja oikeusvaltion vakiinnuttaminen.
Venäjän ja Suomen suhteiden osalta Liikanen painottaa syvällisen Venäjä-osaamisen ja historian tuntemuksen merkitystä. Hän analysoi Suomen nopean Nato-prosessin onnistumista kolmen tekijän kautta: Putin (herättäjä), People (kansalaismielipiteen muutos) ja Politics (poliittinen prosessi). Prosessissa oli olennaista, että valtiojohto antoi puolueille tilaa ja aikaa muodostaa kantansa, jolloin päätöksestä tuli koko kansakunnan yhteinen ja kestävä, ja vältyttiin kansakunnan jakautumiselta.
Suomen talouden pitkään jatkunut pysähtyneisyys selittyy Liikasen mukaan kolmella historiallisella šokilla: Neuvostoliiton kaupan romahduksella 90-luvulla, Nokian matkapuhelintoiminnan hiipumisella ja metsäteollisuuden rakennemuutoksella. Nämä tekijät ovat syöneet Suomen talouskasvun pohjaa merkittävästi. Tulevaisuuden ratkaisuina Liikanen peräänkuuluttaa panostuksia koulutukseen ja tuottavuuden kasvuun sekä poliittisen keskustelukulttuurin parantamista, jossa syyllisten etsimisen sijaan keskityttäisiin ratkaisuihin.