Golf-virta romahtaa: Helsinkiin 40 asteen pakkaset?

Haastattelussa käsitellään Atlantin valtameren kiertoliikkeen (AMOC) mahdollista merkittävää heikkenemistä tai “romahdusta” ja sen dramaattisia seurauksia Pohjois-Euroopalle ja erityisesti Suomelle. Ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola kyseenalaistaa romahdus-termin, sillä virtaus ei sammuisi kokonaan, vaan siirtyisi heikompaan tasapainotilaan. Vaikka tällainen heikentyminen laski lämpötiloja globaalisti 1–3 astetta 8200 vuotta sitten, vaikutus Suomessa olisi suurempi. Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen mainitsee äärimmäisen tutkimusskenaarion, jossa helmikuun keskilämpötila voisi Norjassa romahtaa jopa 20 asteella sadan vuoden aikana, mutta huomauttaa tämän olevan ilmastotieteen konsensuksen ulkopuolella.

Keskustelijat arvioivat, että AMOCin heikentyminen muuttaisi Suomen ilmaston siperialaiseksi, jolloin talvista tulisi erittäin kylmiä ja kesät pysyisivät kuumina. Rantasen mukaan Suomessa talven keskilämpötilat voisivat pudota kymmenellä asteella, ja ääriolosuhteissa Helsingissäkin voitaisiin kokea jopa 40 asteen pakkasia. Korhola kuitenkin muistuttaa, että ekstreemeimmät ennusteet perustuvat aggressiivisimpiin päästöpolkuihin (RCP 8.5), joita pidetään epätodennäköisinä. Hän uskoo, että käynnissä oleva globaali lämpeneminen luultavasti kompensoi viilenemistä, vähentäen kokonaisvaikutuksen dramaattisuutta, vaikka talvet epäilemättä kylmenisivät.

AMOCin heikkeneminen johtuu siitä, että lämpöä ja suolaa kuljettavan “liukuportaan” moottori hyytyy. Moottorin toimintaperiaate on se, että lämmin, suolainen vesi jäähtyy Pohjois-Atlantilla, sen tiheys kasvaa ja se uppoaa pohjaan paluuvirtauksena. Ilmastonmuutoksen seurauksena sulavat jäätiköt, kuten Grönlannin, ja lisääntynyt sadanta tuovat Atlantille makeaa vettä, joka on kevyempää ja estää veden uppoamista, mikä hidastaa tai “keikauttaa” virtauksen. Äärimmäinen viilenemisskenaario vaikuttaisi dramaattisesti koko yhteiskuntaan, mukaan lukien energiantuotantoon ja -kulutukseen, liikenneinfrastruktuuriin ja talvisiin harrastuksiin.

Keskustelu sivuaa myös tieteellisen epävarmuuden hallintaa: sään ennustaminen on deterministinen ongelma, kun taas ilmastonmuutosarvio on reunaehto-ongelma, joka perustuu pitkän aikavälin pakotteisiin kuten päästöihin. Haastateltavat pohtivat, jättääkö nykyinen ilmastopolitiikka, joka on pitkälti keskittynyt lämpenemiseen sopeutumiseen ja päästöjen vähentämiseen, huomiotta kylmenemisriskin. He myös ottavat kantaa ilmastotutkimukseen kohdistuvaan poliittiseen vastustukseen ja uhkaan tieteentekijöiden vapaudelle, korostaen tutkivansa tosiasioita ilman poliittista agendaa.