Miksi ihminen kykenee rakastamaan – ja samaan aikaan joukkomurhaan? Ylilääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerma avaa keskustelussa Sanna Ukkolan kanssa, miksi väkivalta on osa lajimme historiaa, miten evoluutio on koodannut meihin muukalaispelon ja miksi osa ihmisistä ei tunne empatiaa lainkaan.
Keskustelussa puretaan myös myyttejä psykopatiasta ja narsismista. Voiko psykopaatilla olla hyviä puolia? Miksi heitä löytyy yllättävän paljon pörssimaailmasta ja politiikasta?
Jakso vie kuulijan pahuuden biologiaan, ihmisen käyttäytymisen logiikkaan – ja siihen, miksi vain pieni vähemmistö uskaltaa kieltäytyä tottelemasta auktoriteettia.
Jakso on kuvattu 17.10.2025.
Toimittaja Sanna Ukkolan vieraana ylilääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerma.
Hannu Lauerma pohtii, miksi ihminen on lajina poikkeuksellinen: meillä on kyky empatiaan, mutta myös taipumus joukkomurhaan. Evoluutio on jättänyt meihin jäljen, joka yhdistää suojelun ja väkivallan. Alkuperäisissä pienissä laumoissa vieraiden ihmisten kohtaaminen oli riski – he saattoivat kantaa tappavia tauteja, joihin omalla ryhmällä ei ollut vastustuskykyä. Siksi varautuneisuus ja aggressio vieraita kohtaan olvati aikoinaan eloonjäämisen ehto. Sama mekanismi elää yhä alitajunnassa ja näkyy esimerkiksi rasismissa ja ryhmäajattelussa.
Lauerma selittää, että ihmisen ”tribalismi” on syvällä biologiassa. Jo kolmen kuukauden ikäinen vauva suosii oman hoitajansa etnistä ryhmää. Tämä alitajuntainen vierastaminen selittää osittain myös nykypäivän muukalaispelkoa. Hän viittaa tutkimuksiin, joissa ihmisen luonnollinen inhoreaktio vieraisiin haju- ja eriteärsykkeisiin korreloi kielteiseen suhtautumiseen toisen näköisiin ihmisiin. Rasismin juuret ovat siis syvemmällä kuin politiikassa – ne ovat osa käyttäytymistason immuunijärjestelmää.
Keskustelussa käsitellään myös pahuuden psykologiaa. Pahuus ei Lauermaan mukaan synny raivosta, vaan usein sen poissaolosta. Psykopaatit eivät tunne stressiä tai myötätuntoa, ja juuri siksi he pystyvät tekemään tekoja, joihin muut eivät kykene. Heidän elimistönsä ei reagoi pelkoon tai syyllisyyteen, ja toiset ihmiset näyttäytyvät heille välineinä. Samalla nämä piirteet voivat tehdä heistä menestyviä johtajia, poliitikkoja tai pörssimeklareita – he eivät pelkää, eivät epäröi, eivät tunne painetta valehdella.
Lauerma korostaa kuitenkin, ettei psykopatia aina tarkoita pahuutta. Kasvuympäristö ratkaisee, mihin suuntaan nämä piirteet kääntyvät. Hyvässä perheessä kasvanut psykopaatin luonteinen ihminen voi menestyä yhteiskunnan säännöissä, kun taas huonoissa oloissa hänestä voi tulla vaarallinen. Narsismi ja psykopatia sekoitetaan usein, mutta Lauerma erottaa ne tarkasti: narsisti tarvitsee ihailua ja loukkaantuu helposti, psykopaatti ei välitä toisten tunteista lainkaan. Lopuksi hän muistuttaa, että pahuus ei synny yksin tekijöistä, vaan myös hiljaisista sivustakatsojista – niistä, jotka eivät uskalla sanoa vastaan.