Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn totesi hiljattain, että hän toivoo “hallitukselta löytyvän kanttia leikata yritystukia” talouden tasapainottamiseksi. Myös SDP ottaisi juustohöylän käteen ja leikkaisi yritystuista, uhoaa oppositiosta Lindtman. Mutta kun leikkauspuhe alkaa, alkavat myös yritysten ulostulot. Viking Line – yksi merkittävimmistä yritystukien saajista – totesi hiljattain, että se harkitsee siirtävänsä laivansa Ruotsiin, jos yritystukiin kajotaan. Studiossa on Jan Vapaavuori, joka leikkasi yritystukia ollessaan elinkeinoministeri Kataisen hallituksessa. Sittemmin hän on toiminut mm. Helsingin pormestarina ja tällä hetkellä valtion omistaman rahoituslaitos Finnveran hallituksen puheenjohtajana.
Jakso on kuvattu 22.8.2025.
Vieraat:
Jan Vapaavuori, elinkeinoministeri vuosina 2012-2015
Jaksossa keskustellaan yritystuista ja niiden roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Vieraana on Finnveran hallituksen puheenjohtaja, entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, jonka mukaan yritystuet ovat ensisijaisesti kasvupolitiikkaa – väline, jolla luodaan työpaikkoja, hyvinvointia ja verotuloja. Niiden taustalla voi olla myös huoltovarmuus, ilmastopolitiikka tai alueellinen tasa-arvo. Keskustelu alkaa Olli Rehnin ja opposition esiin nostamasta leikkausvaatimuksesta, johon Vapaavuori suhtautuu varauksella.
Vapaavuori kritisoi ajattelua, jossa yritystukien leikkaaminen rinnastetaan sosiaaliturvan leikkauksiin. Hän painottaa, että hyvät yritystuet voivat jopa rahoittaa hyvinvointivaltiota, toisin kuin huonot tukiaiset, jotka ylläpitävät tehottomia rakenteita. Hänen mukaansa kysymys ei ole niinkään poliittisesta kantista vaan kyvystä erottaa vaikuttavat tuet tehottomista. Juustohöylä on Vapaavuoren mukaan taitamattoman päätöksenteon merkki.
Keskustelussa käsitellään myös globaalia tukikilpailua. Yhdysvaltojen massiiviset tukipaketit ovat ajaneet EU:n ja lopulta myös Suomen vastaamaan – ei määrällä, vaan mahdollisimman fiksulla kohdennuksella. Yritykset tietävät tämän ja osaavat pelata peliä: ne hakevat tukia usein jopa silloin, kun investointipäätökset on jo tehty. Tämä asetelma synnyttää tarpeen tarkemmalle vaikuttavuusarvioinnille ja poliittiselle kyvykkyydelle.
Lopuksi Vapaavuori kuvaa yritystukijärjestelmän hajanaisuutta. Tukia on monenlaisia – suoria, verotukia, säilyttäviä ja uutta luovia. Vaikka tutkijat suosivat kehitystä tukevia instrumentteja, käytännössä on naiivia kuvitella, että kaikkien alojen alasajo johtaisi parempiin työpaikkoihin. Hänen viestinsä on kirkas: ongelma ei ole tukien määrä, vaan laatu, kohdentaminen ja järjestelmän kyky tuottaa todellista muutosta.