Euroopan komission pääjohtaja Stefano Sannino avaa näkemyksiään Lähi-idän tulenarasta tilanteesta ja Euroopan muuttuneesta roolista. Haastattelussa perataan Gazan sodan ratkaisumalleja, Saudi-Arabian massiivista murrosta sekä sitä, miksi länsimaat eivät voi enää sanella ehtoja globaalissa etelässä. Sannino johtaa komission uutta osastoa, joka vastaa suhteista Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään.
Jakso on kuvattu 19.11.2025
Vieraana:
Stefano Sannino, Euroopan komission pääjohtaja, Lähi-Itä, Pohjois-Afrikka ja Persianlahti
Euroopan komission pääjohtaja Stefano Sannino johtaa uutta osastoa, jonka vastuulla on laaja ja epävakaa alue Pohjois-Afrikasta Lähi-itään ja Persianlahdelle. Vaikka alue on poliittisesti pirstaleinen ja konfliktien repimä, Sannino näkee siinä valtavaa potentiaalia, ja hänen tavoitteenaan on luoda yhtenäinen “Välimeren alue” integraation ja yhteistyön kautta. Sannino korostaa, että vaikka kaikki maat eivät ole samalla sivulla, nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa alueellinen yhteistyö on Euroopan unionille elintärkeää.
Keskustelun polttopisteenä on Gazan sota ja palestiinalaiskysymys. Sannino muistuttaa, että EU on palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja ja poliittinen tukija, minkä vuoksi unionin on oltava mukana rauhanprosessissa. Hänen mukaansa kahden valtion malli on ainoa kestävä ratkaisu, joka takaa sekä Israelin turvallisuuden että palestiinalaisten oikeudet. Gazan jälleenrakennuksessa on keskeistä, että se hyödyttää palestiinalaisia yrityksiä ja ihmisiä sen sijaan, että alueelle luotaisiin keinotekoinen kansainvälinen kiinteistöhanke.
Haastattelussa käsitellään myös Saudi-Arabian nopeaa muutosta ja maan pyrkimystä irtautua hiilivetypohjaisesta taloudesta. Sannino kuvailee Saudi-Arabian modernisaatiota ja halua monipuolistaa liittolaisuuksiaan, mikä avaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle esimerkiksi puhtaan teknologian saralla. Tämä kytkeytyy laajempaan geopoliittiseen murrokseen, jossa länsimainen malli ei ole enää ainoa vaihtoehto, ja maat valitsevat kumppaninsa pragmaattisesti monesta suunnasta (“multi-alignment”).
Lopuksi Sannino pohtii Euroopan unionin sisäistä dynamiikkaa ja sen vaikutusta ulkopolitiikkaan. Hän myöntää, että 27 jäsenmaan unionin päätöksenteko on hitaampaa kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin, mutta yhtenäisenä EU:lla on merkittävä taloudellinen ja poliittinen painoarvo. Keskustelu sivuaa myös Libyan epävakautta ja siirtolaisuutta, todeten demokratian rakentamisen olevan pitkä prosessi, johon ei ole olemassa taikatemppuja.