Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan on kulunut lähes kolme vuotta. EU:n pakote-erikoislähettiläs David O’Sullivan saapuu Reijo Kemppisen haastatteluun avaamaan pakotteiden todellista tilaa.
Ovatko pakotteet tehokkaita, vai onko Venäjän muuttuminen “sotataloudeksi” tehnyt ne tyhjiksi? Keskustelussa O’Sullivan kertoo, miten EU pyrkii tukkimaan porsaanreikiä ja estämään kiertämistä Keski-Aasiassa ja Kaukasuksella. Aiheina myös Venäjän jäädytetyt varat, öljyn varjolaivasto sekä se, miksi Euroopan on varauduttava “pitkään peliin” eikä “pikavoittoja” ole luvassa.
Jakso on kuvattu 4.11.2025
Vieraana:
David O’Sullivan, EU:n Venäjän vastaisten pakotteiden lähettiläs
EU:n pakote-erikoislähettiläs David O’Sullivan toteaa EU:n edistyvän pakoterintamalla “ihan hyvin”, mutta varoittaa itsetyytyväisyydestä. Lähettiläänä hänen päätehtävänsä on ollut estää pakotteiden kiertämistä neuvottelemalla sitoutumattomien kolmansien maiden, kuten Keski-Aasian maiden, Turkin ja Arabiemiirikuntien kanssa. O’Sullivan korostaa, etteivät pakotteet yksinään ratkaise sotaa, vaan ne ovat osa kokonaisvaltaista politiikkaa, johon kuuluvat sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen tuki. Tähän mennessä pakotteet ovat vieneet Venäjältä arviolta 450 miljardia euroa ja tehneet teknologiatoimituksista satoja prosentteja kalliimpia. Vaikka Venäjän talouden tunnusluvut “vilkkuvat punaista”, pakotteet eivät ole kokonaiskuva, vaan välttämätön osa painostusta.
Vastauksena kriitikoille, joiden mukaan pakotteet eivät toimi, O’Sullivan myöntää Venäjän muuttuneen täysin “sotataloudeksi”. Hänen mukaansa Putin “kannibalisoi” siviilitaloutta pumpatakseen rahaa sotateollisuuteen. Vaikka tämä voi toimia hetken, O’Sullivanin mukaan se ei ole kestävää keskipitkällä aikavälillä. Siviilitalous menettää kilpailukykynsä, ja valtion vararahastot, kuten suvereeni hyvinvointirahasto, ovat lähes ehtyneet. O’Sullivan kuvaa Venäjän “uhmaavan talouden painovoimaa” ja ennustaa järjestelmän kaatuvan “ennemmin tai myöhemmin”, mutta todennäköisesti myöhemmin. Siksi lännen on sitouduttava “pitkään peliin”.
O’Sullivan kiistää väitteet, joiden mukaan EU:n jatkuvat energiaostot rahoittaisivat sotaa. Hänen mukaansa todellinen “iso juttu” on historiallinen nopeus, jolla EU on irtautunut Venäjän energiasta: hiili on poistettu, öljyä leikattu 90% ja kaasun osuus pudotettu 45%:sta noin 10–15%:iin. Pakotteiden tehostamiseksi O’Sullivan esittää henkilökohtaisena näkemyksenään, että EU:n tulisi siirtyä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksiin (QMV) pakoteasioissa. Vaikka toimeenpano pysyisi kansallisena, poikkeusluville tulisi perustaa keskitetty “yhden luukun” järjestelmä. Jäädytettyjen varojen osalta hän puolustaa suunnitelmaa antaa Ukrainalle laina varojen tuottoja vastaan; jos Venäjä ei maksa korvauksia, varat siirtyvät Ukrainalle.
Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on O’Sullivanin mukaan ollut teknisellä tasolla hyvää, mutta Trumpin hallinto on keskittynyt pakotteiden kiristämisen sijaan rauhanneuvottelujen välittämiseen, toistaiseksi tuloksetta. Pakotteiden kiertämisessä käytetystä varjolaivastosta (jonka iranilaiset keksivät) hän toteaa, että EU on “pitkälti saanut siitä otteen”. Yli 550 alusta on sanktioitu, ja lippuvaltioita on painostettu poistamaan ne rekistereistään. Lopuksi O’Sullivan toteaa, ettei paluuta sotaa edeltäneeseen maailmaan ole. Hän listaa viisi suurta muutosta: Venäjän aggressio, Yhdysvaltojen muuttuva rooli, Kiina, ilmastonmuutos ja tekoälyn vallankumous.