Suomen julkinen talous on historiallisessa tilanteessa, kun EU asetti maan tarkkailuluokalle liiallisen velkaantumisen vuoksi. Etlan Päivi Puonti ja Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander avaavat, miten vakava tilanne on. Keskustelussa käsitellään Kreikan talouskatastrofin opetuksia ja Suomen rakenteellista ongelmaa, joka uhkaa velkakierteellä ja korkeammilla koroilla. Miksi suomalaisten rahat loppuvat yllättäen? Onko ratkaisu menoleikkaukset, veronkevennykset vai jokin muu?
Jakso on kuvattu 27.11.2025
Vieraina:
Päivi Puonti, ennustepäällikkö, Etla
Mikko Spolander, ylijohtaja, Valtiovarainministeriö
Haastattelussa ennustepäällikkö Päivi Puonti (Etla) ja ylijohtaja Mikko Spolander (VM) arvioivat Suomen julkisen talouden tilaa ja sen asettamista EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn (EDP). Keskustelu aloitetaan vertaamalla Suomen tilannetta Kreikan talouskriisiin 2000-luvun alussa. Kreikan kriisi sai alkunsa budjetin ulkopuolisesta velanotosta ja tilastojen manipuloinnista, erityisesti armeijan menojen piilottamisesta. Tämä johti siihen, että Kreikan julkisen talouden epätasapaino oli paljon luultua syvempi ja uhkasi lopulta koko rahaliittoa. Spolander huomauttaa, että EU:n säännöt ovat olemassa nimenomaan tällaisen vakautta uhkaavan tilanteen välttämiseksi, sillä rahaliiton vakaus on hyvä asia kansalaisten hyvinvoinnille.
Suomi rikkoo EU:n lainsäädäntöä velkaantumalla liikaa, ja komissio näkee tilanteen hälytysmerkkinä. Puonti korostaa, että Suomen ongelmat eivät ole enää ohimeneviä, sillä komission mukaan kyse on pysyvästä, rakenteellisesta ongelmasta. Tämän rakenteellisen ongelman taustalla on muun muassa väestön ikääntyminen, terveyden ja hoivan menojen nopea kasvu sekä työikäisen väestön supistuminen. Keskustelijat huomauttavat, että velkaantuminen itsessään on neutraalia, mutta sen tulee olla perusteltua ja kestävää suhteessa tulevaisuuden tulovirtaan. Nyt Suomen kasvunäkymä on heikko, mikä tekee suuresta alijäämästä erityisen huolestuttavan luottoluokittajien näkökulmasta.
Tilanne lisää riskiä joutua velkakierteeseen, missä sijoittajien luottamus heikkenee, riskipreemio nousee ja uutta velkaa joudutaan maksamaan kalliimmalla korolla. Tällainen luottamuksen menetys tapahtuu usein äkillisesti, minkä jälkeen se on jo “myöhäistä”. Suomi maksaa jo tällä hetkellä hieman korkeampaa korkoa kuin muut Pohjoismaat. Ratkaisu ongelmaan ei löydy verotuksen kiristämisestä, sillä se hidastaisi kipeästi kaivattua talouskasvua. Julkisen talouden vahvistamisen keinona suositellaankin pääsääntöisesti menoihin kohdistuvia toimia.
Varsinainen ydinongelma liittyy Suomen talouden rakenteeseen ja tuottavuuden heikkouteen. Esimerkiksi komission ennusteen mukaan Suomen talouskasvu jää lähivuosina jopa neljä prosenttiyksikköä jälkeen Ruotsista. Ratkaisuja on etsittävä julkisten menojen priorisoinnista ja palveluiden järjestämistapojen järkevöittämisestä, esimerkiksi sote-sektorilla, sekä tuottavuuden ja työllisyyden parantamisesta. Esimerkiksi koulutuspolitiikassa tarvitaan uudelleenajattelua, jotta korkeakoulutus vastaa paremmin työelämän tarpeita ja edistää työllistymistä. Äärimmäisenä skenaariona pidetään jatkuvaa “juustohöyläämistä” eli kaikkien menojen pientä leikkaamista, joka rapauttaa palvelut ilman aitoja rakenneuudistuksia, kuten Kreikassa lopulta jouduttiin tekemään ulkoisen paineen alla.