Kunnianhimo määrittää mahdollisuutemme – mutta missä on Suomen kunnianhimo? Yrittäjä Jari Sarasvuo ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn keskustelevat syistä Suomen talouden pysähtyneisyyteen ja tarvittavista radikaaleista uudistuksista.
Miksi johtajat palkitaan, vaikka talous ei kasva? Mikä Suomen kulttuurissa estää riskinoton ja kasvun? Sarasvuo peräänkuuluttaa kolmen sanan palauttamista kulttuurilliseen keskiöön: henki, hiki ja riski. Rehn puolestaan tuo esiin myönteisiä signaaleja ja muistuttaa Suomen sisun voimasta. Luvassa väkevä keskustelu suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta.
Jakso on kuvattu 3.11.2025.
Vieraina:
Jari Sarasvuo, perustaja, Trainers’ House
Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja
Keskustelu Suomen talouden tilasta alkaa teemalla kunnianhimo, jonka tason asiantuntijat Jari Sarasvuo ja Olli Rehn näkevät määrittävän kansakunnan mahdollisuudet. Sarasvuo toteaa Suomen olevan pitkään jatkuneessa, tarpeettomassa “alennustilassa”. Hän katsoo, että Suomen on palautettava kulttuurilliseen keskiöön kolme sanaa: henki, hiki ja riski. Henki eli vaatimustaso ja sinnikäs taistelu paremman tulevaisuuden puolesta on hänen mukaansa huono, minkä syynä on 1990-luvun lopussa alkanut työelämää vastustava kampanja. Rehn täydentää, että kunnianhimon lisäksi tarvitaan vahvat yrittämisen edellytykset ja hyvät koulutusmahdollisuudet.
Työnteon (hiki) osalta Sarasvuo esittää, että suomalaiset tekevät vähemmän töitä kuin verrokkimaissa ja pyrkivät työelämästä ulos mahdollisimman aikaisin. Rehnin mukaan tehtyjen työtuntien väheneminen on yleinen trendi läntisissä maissa, mutta kannustimien pitää olla kunnossa, jotta työnteko on mielekästä. Riskinotto puolestaan puuttuu. Sarasvuon mukaan suomalaiset eivät usko “näkymättömään” eli irrationaalisiin ideoihin, jotka voivat mullistaa toimialoja. Tämä näkyy yritysten johdossa ja omistajissa. Tämä riskikato heijastuu siihen, että johtajien palkat ovat nousseet yli 40 prosenttia talouden pysähtyneisyyden aikana. Sarasvuo selittää tilanteen heikolla omistajaosaamisella ja lyhytnäköisyydellä, jossa omistajat arvostavat kassan kassavirtaa ja osinkotuottoa enemmän kuin kasvua.
Päästäkseen ulos pysähtyneisyydestä Sarasvuo peräänkuuluttaa radikaaleja rakenteellisia muutoksia. Hän vaatii paikallisen sopimisen lisäämistä, yleissitovuuden purkamista ja palkkaamisen kynnyksen laskemista helpottamalla epäsopivien työntekijöiden irtisanomista, mikä on hänen mukaansa työyhteisön hengen kannalta välttämätöntä. Lisäksi sosiaaliturvasta on tehtävä kannustavampi ja julkisen sektorin byrokratiaa on purettava, jotta se ei luo “haittakysyntää”. Rehn nostaa esiin positiivisena tekijänä Suomen startup-kentän ja nuorten sukupolvien potentiaalin. Hän muistuttaa, että talous on psykologiaa, minkä vuoksi myönteisten signaalien, kuten parlamentaarisen yhteisymmärryksen julkisen talouden tasapainottamisesta, korostaminen on tärkeää.
Historian valossa keskustelijat painottavat kannustimien merkitystä. Käänteentekeviä uudistuksia Suomessa ovat olleet Lex Kallio, elinkeinovapaus ja erityisesti 1990-luvun alun yritysverouudistus, joka synnytti aallon menestyviä kasvuyrityksiä. Velkaantumisen pysäyttämiseksi tarvitaan Rehnin mukaan yli vaalikausien ulottuva, laaja parlamentaarinen sopimus. Lopuksi Sarasvuo ja Rehn esittävät, että Suomi tarvitsee uuden työn ja pääoman liiton, “uuden tammikuun kihlauksen”, jotta yrittäjyyden dynamiikka pääsee kunnolla vauhtiin ja yhteiskuntaan luodaan uudelleensyntymisen, eli renessanssin, henki.