Asiastudion sadannessa jaksossa pureudutaan suomalaisen terveydenhuollon ytimeen ja sen nykytilaan. Mikko Alkion vieraina ovat HUSin emeritus toimitusjohtaja Juha Tuominen sekä lääkealan ja yksityisen terveydenhuollon kokenut johtaja Ilpo Tolonen. Jaksossa käydään läpi terveydenhuoltojärjestelmämme historiallinen kehitys, verrataan Suomen mallia muihin Pohjoismaihin ja Eurooppaan sekä pohditaan, miksi perusterveydenhuollon saatavuus on muodostunut kynnyskysymykseksi. Keskustelussa nousevat esiin muun muassa Norjan ammatinharjoittajamalli, omalääkärijärjestelmän hyödyt sekä tarve selkeämmälle rahoitukselle ja tiedolla johtamiselle laaturekisterien avulla.
Jakso on kuvattu 15.12.2025
Vieraina:
Ilpo Tolonen, terveydenhuollon asiantuntija
Juha Tuominen, lääketieteen tohtori, HUS:n toimitusjohtaja 2018-2021
Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on historiallisesti rakentunut poikkeuksellisella tavalla verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Juha Tuominen avaa keskustelussa, kuinka Suomi valitsi 1960 ja 1970 lukujen taitteessa brittiläisen Beveridge mallin mukaisen verorahoitteisen järjestelmän, joka poikkesi keskieurooppalaisesta vakuutusperusteisesta mallista. Tämä johti universaaliin terveyskeskusmalliin, jossa julkinen valta omistaa ja tuottaa palvelut itse. Ajan myötä järjestelmä on kuitenkin kohdannut haasteita erityisesti palvelujen saatavuudessa, mikä on johtanut työterveyshuollon roolin korostumiseen sairaanhoidon tarjoajana.
Pohjoismaisessa vertailussa Suomi erottuu nykyisellä hyvinvointialueiden mallillaan, jossa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, sosiaalitoimi ja pelastustoimi on keskitetty samoille toimijoille. Ilpo Tolonen huomauttaa, että esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kunnilla on edelleen merkittävä rooli ja perusterveydenhuolto perustuu usein julkisesti rahoitettuun mutta yksityisesti tuotettuun ammatinharjoittajamalliin. Erityisesti Norjan vuoden 2007 reformi nostetaan esiin onnistuneena esimerkkinä, jossa omalääkärijärjestelmä paransi merkittävästi hoidon jatkuvuutta, potilastyytyväisyyttä ja jopa väestön elinajanodotetta.
Keskustelussa kritisoidaan suomalaista uskoa suuriin organisaatioihin ja monopoliasemiin. Asiantuntijat peräänkuuluttavat enemmän omistajuutta ja insentiivejä hoidon tuottamiseen. Ammatinharjoittajamallissa lääkäri sitoutuu omaan potilaslistaansa, mikä luo luottamussuhteen ja mahdollistaa tehokkaamman hoidon erityisesti monisairaille potilaille. Suomessa lääkärit tapaavat huomattavasti vähemmän potilaita päivässä kuin maissa, joissa lääkäri toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana julkisella rahoituksella. Tämä tehottomuus on yksi juurisyy pitkiin jonoihin ja hoidon pirstaloitumiseen.
Lääkehuollon ja diagnostiikan osalta haastattelussa korostetaan rahoitusjärjestelmän monimutkaisuutta, joka hidastaa uusien innovaatioiden käyttöönottoa. Nykyinen järjestelmä, jossa rahoitusvastuu jakautuu Kelan ja hyvinvointialueiden välillä, kaipaa selkeyttämistä. Lopuksi Tuominen ja Tolonen painottavat tiedolla johtamisen merkitystä. Ilman kattavia laaturekistereitä terveydenhuoltoa johdetaan kuin sokkona usvaisella merellä. Resurssien optimaalinen käyttö edellyttää tarkkaa tietoa hoidon vaikuttavuudesta ja laadusta, jotta verovarat voidaan ohjata sinne, missä ne tuottavat eniten terveyttä kansalaisille.