Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilä analysoi maailmanjärjestyksen rajua murrosta, jossa Yhdysvaltojen yksinapainen hegemonia on päättymässä. Tilalle on nousemassa 1800-luvun tyylinen “suurvaltojen konsertti”, jossa valtaa pitävät uudet pelurit. Haastattelussa Penttilä avaa, miksi Kiinan teollinen kapasiteetti on lännelle suurempi uhka kuin aiemmin ymmärrettiin ja miksi Eurooppa ei mahdu uuden maailmanjärjestyksen viiden tärkeimmän vallan joukkoon. Lisäksi jaksossa pohditaan Suomen roolia globaalin pohjoisen suunnannäyttäjänä.
Jakso on kuvattu 12.12.2025
Vieraana:
Risto E.J Penttilä, kansainvälisen politiikan asiantuntija, FT
Haastattelussa Risto E.J. Penttilä taustoittaa nykyistä maailmanpoliittista murrosta toisen maailmansodan jälkeisen Pax Americanan ja kylmän sodan päättymisen kautta. Yhdysvaltojen johtama liberaali maailmanjärjestys, joka perustui kansainvälisiin instituutioihin ja vapaakauppaan, alkoi murentua vuoden 2008 finanssikriisissä. Tuolloin länsimaat ajautuivat taantumaan, kun taas Kiina jatkoi nousuaan pitäen maailmantaloutta pystyssä. Penttilän mukaan tämä oli hetki, jolloin usko lännen ylivoimaan alkoi horjua ja Kiinan nousu haastajaksi konkretisoitui.
Kiinan uhka on Penttilän mukaan muuttanut muotoaan: kyse ei ole enää pelkästä bruttokansantuotteen kasvusta, vaan Kiinan massiivisesta teollisesta kapasiteetista ja tehokkuudesta, joka uhkaa jyrätä länsimaisen tuotannon. Sekä Donald Trump että Joe Biden ovat reagoineet tähän samankaltaisella protektionistisella logiikalla pyrkien palauttamaan teollisuutta Yhdysvaltoihin joko tariffien tai tukipakettien avulla. Samalla Yhdysvallat on itse muuttumassa toiminnoiltaan keskitetymmäksi ja “kiinalaisemmaksi” pärjätäkseen kilpailussa, jossa tekoäly ja laskentateho saattavat jopa suosia suunnitelmataloutta.
Geopoliittisesti maailma on Penttilän analyysin mukaan palaamassa 1800-luvun tyyliseen suurvaltojen konserttiin, jossa ideologisen yhtenäisyyden sijaan keskiössä ovat etupiirit ja voimatasapaino. Penttilä nimeää viisi keskeistä toimijaa uudessa järjestyksessä: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä (ydinaseidensa vuoksi), Intia ja Saudi-Arabia. Eurooppa loistaa poissaolollaan tästä ykkösketjusta, sillä se ei ole pystynyt ylläpitämään riittävää taloudellista, teknologista tai sotilaallista uskottavuutta. Venäjän rooli nähdään lähinnä Kiinan vasallina ja häiriötekijänä, joka hakee arvostusta pelon kautta.
Suomen ja Euroopan selviytymisstrategiaksi Penttilä ehdottaa “globaalin pohjoisen” identiteetin vahvistamista. Kun Yhdysvallat keskittyy yhä enemmän läntiselle pallonpuoliskolle ja Tyynellemerelle, Euroopan on otettava vastuu omasta voimatasapainostaan Venäjää vastaan. Suomen tulisi asemoitua tässä viitekehyksessä dynaamiseksi, vapaata markkinataloutta ja valistusta edustavaksi mallimaaksi – hieman samalla tavalla kuin se oli Venäjän imperiumin kehittynein osa 1800-luvulla. Tavoitteena tulisi olla yhteiskunta, jonka toimivuutta ja dynamiikkaa muut haluavat kopioida.